Oli sitten rannikkolaivurikurssin tentti tänään. Ja minä katsoin olevani sen verran pätevä laivuri, että osallistuin tenttiin ilman laskinta. Ehkä siitä läpi pääsee, mutta haaveet kunnon pisteistä lensivät kyllä romukoppaan. Tuli tehtyä tyhmiä virheitäkin, kun ketutti niin suunnattomasti. No. Jos nyt läpi pääsisi vaikka sitten rimaa hipoen.

Joku aika sitten hehkutin, kuinka aion nyt tänä keväänä mennä Dieselkurssille. Pyh. Ensimmäisen järjestäjän päivä ei sopinut ja toinen kurssi ehti täyttyä. Nyt elelen toivossa, että löytyisi varasija. Voi kun tuollainen järjestettäisiin vielä uudestaan jossain kohtaa vuotta. Olisi mukavaa päästä esittämään tyhmät kysymyksensä tilaisuudessa, jossa niiden esittäminen on  jopa toivottua! Eiköhän me kuitenkin vene saada vesille ilmankin kurssiakin. Ja ensi vuonna pitää olla ensimmäisten joukossa kärkkymässä kurssipaikkaa.

Ilmojen lämmetessä alkaa vähitellen tulla mieleen, mitä kaikkea veneellä pitäisi huhtikuussa saada tehtyä. Nimenvaihto ja pohjaan kova myrkkymaali, köysiohjaimien vaihto. Siinä ne tärkeimmät. Toukokuussa oli  vesille lasku. Siitä alkaakin sitten mastonpystytys, mistä olen nähnyt jo yhden painajaisen. Ei sen nyt luulisi olevan niin vaikeaa, mutta kyllä se silti ensikertalaista hirvittää. Kävin loppukesästä purjehduskurssin ja opettaja lupaili kovasti, että voi tarvittaessa tulla auttamaan. Siinä on kyllä purjehtija henkeen ja vereen.

Kohtalo heitti käsiimme kolmevuotiaan kääpiövillakoiran. Tämä sopii meille kuin nenä päähän. Meillä on aiemmin ollut kääpiövillakoiria ja laivakoiran paikka oli sattumalta vapaana muutenkin. Viime päivät ovat siis kuluneet koiraa rapsutellen ja paijaten. Nelijalkaisen pelastusliivit täytyy lisätä hankintalistalle.

No niinhän siinä sitten kävi, että ilmoittauduin rannikkolaivurikurssillekin. Sortoa ja virtaa mennään parhaillaan, mikään ei ole tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta ongelmani on aina ollut huolimattomuus ja niille virheille näissä laskuissa on tilaa ja paljon. En aio asettaa itselleni mitään suuren suuria tavoitteita. Läpi jos pääsisi. Diplomienjako saaristolaivurikurssista on maaliskuussa ja silloin on luvassa myös pleissauksen opettelua! Aktiviinen kevät tulossa. Dieselinhuoltokurssillekin pitäisi päästä, mutta aika tuntuu loppuvan kesken. On tämä kummallista. Ja mitään en ole saanut aikaiseksi!

Niinhän siinä sitten kävi, että alustavan pistelaskun perusteella olisin laivuri. Navigaatioliiton tarkistuksessa voi tietysti tippua piste tai pari, mutta kyllä se niin "kirkaasti" meni yli vaaditun rajan, että uskallan kutsua itseäni jo saaristolaivuriksi. Rannikkolaivurikurssi on juuri alkamassa. Olen ilmoittautunut, mutta en vielä maksanut. Jahkailen vielä hieman, kun tuo saaristolaivurikurssikin oli aika tiukka rutistus töiden päälle, kun piti vielä ajaa toiseen kaupunkiinkin sitä varten.

Veneellekin kuuluu hyvää. Kävin juuri tiputtelemassa lumia sen päältä pois. En raaskinut ostaa syksyllä uutta pressua ja nyt kärsin nahoissani sen seuraukset. Vanha pressu on melko hapertunut, pari reikääkin löytyy ja sen vuoksi pitää jokaisen rankemman lumisateen jälkeen käydä tarkistamassa tilanne. Ja niitähän on tänä talvena taas piisannut! No. Ensin talvea varten hankitaan uusi, kunnollinen pressu. Kantapään kautta tullut oppi uppoa parhaiten.

Venemessuihin on aikaa hieman reilu kuukausi. Facebookissa oli pääsylippuarvonta ja kävi niin onnekkaasti, että sain meille kaksi lippua. Täytyy ilmeisesti raahautua sitten Helsingin suunnalle helmikuussa.

Viime viikkoina on saatu monia asioita pakettiin. Ehkä suurimpana saaristolaivurikurssin suorittaminen. Koe tuntui vaikealta verrattuna niihin vanhoihin kokeisiin, joita harjoittelumielessä tein. Toivottavasti pääsisin silti läpi. Alustavasti tulokset saa kai tiistaina tai keskiviikkona, diplomit jaetaan vasta helmikuussa - niille, jotka pääsivät läpi. Jännittää! Mutta parhaani tein! Keväällä olisi sitten edessä rannikkolaivurintutkinto. Jos intoa vielä riittää. En lupaa mitään edes itsellenikään. Katsotaan sitten joulun jälkeen fiiliksiä.

Purjekin saapui jo joku aika sitten. Se näyttää niin pieneltä siistissä paketissaan. Kaikki meni oikein mainiosti Meripurjeen kanssa. Purjetta ei tietenkään pääse sovittamaan ennen kuin vasta keväällä, mutta Finn Express on sen verran yleinen merkki, että luotin mittoihin, jotka heillä oli valmiina. Jos meni mönkään, niin omapahan on vikani. 

Jollain tapaa haikea olo. Vesille pääsyyn on vielä viisi kuukautta... kamalaa! Onneksi on venemessut ja kaikenlaista muutakin näperrettävää ja selvitettävää tässä talven ja kevään aikana.

Näin talvisin on ihanaa lukea muiden purjehtijoiden blogeja. Sanomattakin on selvää, että matkakuumetta pukkaa, mutta valitettavasti tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia lähteä minnekään. Vene pitäisi ensin saada maksettua pois, asuntoakin rempattua, eikä työpaikallakaan tykättäisi jos ilmoittaisin ottavani vuoden lomaa, kun "pitää päästä vähän purjehtimaan". Mutta ainahan voi haaveilla. Ja nauttia muiden retkistä. Ja mitäkö blogea luen? No Aliisaa, perusteellisella häämatkalla olevaa pariskuntaa tulee seurattua - samoin olen lukenut Kristiinan matkakertomusta. Ihanaa, että tuo on jätetty nettiin, vaikka matka onkin jo ohi. Minulle saa vinkata muistakin blogeista. Erityisesti suomalaisten seikkailut kiinnostavat.

(Kuva täältä: www.free-images.org.uk)

Olen jo päättänyt, että ensi kesänä suoritan perämieskurssin. Siinä pääsee turvallisesti kokeilemaan matkapurjehdusta merellä. Jostain se on aloitettava - eikös? Miestä ei moinen kiinnosta. Hän on täysin tyytyväinen sisävesiveneilyyn, mutta minua kutsuvat kyllä isommatkin lätäköt. En usko, että tästä eroavaisuudesta tulee kuitenkaan ongelma. Mieheni on hieman hitaasti lämpenevä. Uusia ajatuksia pitää tarkkaan punnita ja harkita. Minä sen sijaan syöksyisin aina pää edellä haasteisiin - jos vaan annettaisiin.  Mutta näin on hyvä. Tasapainotamme toisiamme. Minä johdatan mieheni seikkailuihin ja hän topputtelee minua sen verran, että ehdin saada vähän järkeä päähäni ;)

Kesäpurje ja Baltic Cruising ovat jo saaneet laitettua sivuilleen ensimmäiset kurssit. Ihan vielä en kuitenkaan uskalla varata. Jos on kokemuksia jommasta kummasta yrityksestä, niin niistäkin kuulisin mielelläni. Tänne asti noiden yritysten maine ei ole nimittäin kantautunut ja nelisen sataa on iso summa rahaa. Ainakin minulle. Ajattelin suorittaa kurssin alkukesästä / keväällä. Ehtisi sitten loppukesällä tehdä vielä kaikkea muutakin. Vaikka vuokrata veneen ja kokeilla merellä purjehtimista ihan itse!

Purje on nyt valmis. Päädyin tilaamaan sen Meripurjeesta, koska olin lukenut heistä paljon hyvää ja sieltä vastattiin myös sähköposteihin nopeasti. Hintakin oli odotusten mukainen, joten valinta oli loppujen lopuksi helppo. En ole vielä nähnyt purjetta, kun ajattelin käydä sen jonkun työreissun ohessa sieltä hakemassa. Seuraavaksi pitää alkaa miettimään nostimen uusimista. Se oli aika pahasti kulunut, kun köysiohjain oli kulumisensa vuoksi "syönyt" sitä. Köysiohjainkin pitäisi siis luonnollisesti vaihtaa, mutta siihen löysin FE83.orgista paljon hyviä vinkkejä. Eiköhän tämä tästä. Kuvaraporttia seuraa, kunhan jotain alkaa tapahtua.

Veneilykausi jatkuu vielä joulukuulle asti saaristolaivurikurssin merkeissä. Olen parin kuukauden ajan käynyt viikottain pyörittelemässä karttaa ja viivottimia ja vähitellen alkaa tulla sellainen olo, että tässä osaisikin (muka) jotain. Jotkut asiat ovat vielä epäselviä ja erityisesti lainsäädäntöpuoli aiheuttaa harmaita hiuksia. Niin paljon nippelitietoa, eikä näin talvella pysty käytännössä "näkemään" asioita. Olen sellainen oppija, että kirjasta pänttäämisestä ei meinaa tulla mitään, mutta jos teen jonkun asian käytännössä (kierrän itäviitan itäpuolelta), niin muistan sen varmasti jatkossakin. Haluaisin keväällä jatkaa rannikkolaivurikurssille - olettaen siis, että pääsen tästä läpi. Saa nyt nähdä, millaiset fiilikset on silloin. Yllättävän raskasta tuo kurssilla istuminen on nimittäin ollut, etenkin kun sieltä ei oikein uskalla olla pois.

Lauantaina olisi pursiseuran talkoot. Näyttää siltä, että ainakin minä pääsisin osallistumaan, mutta mutta. Enpä tiedä onko naisihmisestä apua betonilaiturin siirtelyssä, etenkin kun olen ruumiinrakenteeltani tämmöinen konttorityöntekijä, jolta ei löydy ruista ranteesta suurennuslasillakaan. Ehkä sinne kuitenkin voisi mennä. Eihän sitä tiedä jos sieltä joku homma löytyisi minullekin ja ainakin tulee tavattua seuralaisia. Liityin kauden lopulla, joten satamamestaria lukuunottamatta väki on vielä melko vierasta.

Eli marraskuuta eletään ja edelleen on kiireinen veneilykausi meneillään ;)

Kun on tuossa roudannut purjeita pitkin satamaa ja kämpää, niin huomasimme, että isopurje alkaa tulla tiensä päähän. Syksyllä se jo pussitti komeasti ja olkkarin lattialla kun viikkailin, niin latat olivat aika pahan näköiset. Yhden reiänkin löysimme - vaan onko tuo nyt mikään ihme. Alkuperäisestä purjeesta on kuitenkin kyse. Siltä istumalta kirjoittelin tarjouspyyntöjä muutamiin eri purjeneulomoihin, jotka löysin. Tässä listaa:

Aurasails (Turku)
Meripurje (Helsinki)
Nebsails (Tampere)
WB-Sails (Helsinki)

Kaikista paikoista tuli vastaukset tarjouspyyntöön kiitettävää vauhtia ja useimmat mainitsivat, että saimme vielä syysalennustakin, kun kausi on kerran päättynyt. Nyt pitäisi sitten päättää, että mistä tuo purje otetaan. Hinnoissa oli eroa, mutta niin oli sisällöissäkin. Painavampia kankaita, keveyempiä kankaita, erilaisia leikkauksia, lattoja ja reivirivejä. Hetki kyllä hurahtaa ennen kuin on ehtinyt ajatuksella käydä kaikki läpi. Pitäisi varmaan ottaa samaan pakettiin myös uusi puomipeite ja nostinkin oli aika kulunut. Rahan menoa ei voi estää :P

Glykoleiden laittaminen koneeseen oli tämän syksyn haasteellisin homma. Olimme tekemässä sitä ensimmäistä kertaa, turvanamme ainoastaan entisen omistajan sanallisen selostus ja FE83.orgista löytynyt ohje, jotka molemmat jättivät vähän epävarman olon kun ei ole minkään sortin kokemusta näistä asioista. Mutta eihän se auta muu koin ottaa härkää sarvista ja ruveta tekemään. Niinhän sitä oppii.

Ajattelin pistää toimenpiteet tänne muistiin kuvineen kaikkineen. Ensinnäkin itseäni varten (uhosin tekeväni homman ensi syksynä itse) ja toisekseen siksi, että joku muukin saattaa painia saman asian kanssa. Koneen merkkihän on siis tuo FE83 veneille tuttu Yanmar 1GM.

Työ alkaa pakkasnesteen hankinnasta. Koulukuntia on monia, me ostimme kolmen litran pönikän, jota lantrasimme vedellä siten, että sen pitäisi kestää -50 asteen pakkasiakin, mutta moni laittaa raakaa tavaraakin. Glykoli ja vesi siis ämpäriin odottamaan ja sitten termostaatin irroitukseen. Termostaatti on irroitettava, jotta neste kulkee varmasti koko koneen läpi. Jos ei halua irrottaa termostaattia, pitää konetta käyttää jonkun aikaa, jotta se lämpenee.

Termostaatti löytyy koneen "edestä". Eli siitä osasta, joka löytyy FE83 veneistä portaiden takaa. Olen oheiseen kuvaan merkinnyt ruuvit, jotka pitää irrottaa, jotta termostaatin suojan saa auki. Tässä kuvassa ne on jo otettu irti. Olivat muuten tiukassa!

Sitten vaan käännetään suoja sivuun ja otetaan termostaatti pois kolostaan. Se on tuo pyöreä metalliosa, joka on osoitettu punaisella nuolella. Lähtee ihan käsin nyppäisemällä.

Kun termostaatti on irti, sitä voi vähän putsata ja FE83.orgissa ehdotettiin testaamaan toimivuuttakin. Me olimme niin "paniikissa" jo pelkistä glykoleista, että jäi tekemättä. Siellä neuvottiin myös vaihtamaan paperitiivisteet, joka jäi myös tekemättä. Pitää talven aikana kysellä, että mistä niitä saisi. Nehän voi käydä lisäämässä myöhemminkin.

Kun termostaatti on irti, laitetaan suoja takaisin paikoilleen ja etsitään koneen alta läpivienti josta vesi otetaan koneeseen. Entinen omistaja oli ystävällisesti jättänyt meille letkun, jonka liitimme tuon letkun jatkoksi ja pistimme irtonaisen pään glykoliämpäriin. Tässä vaiheessa vähän jännitti. Meniköhän kaikki oikein....

Sitten vaan kone käyntiin! Toinen varmisti, että glykoliämpäristä alkoi kadota nestettä ja toinen oli kurkkimassa, että pakoputkesta tulee vettä ja hihkaisi kun alkoi vihertää. Se neste siis. Kaikkinensa glykoliseosta taisi mennä noin neljä-viisi litraa.  Vähempikin olisi ehkä riittänyt.

Saman sarjan hommiin kuuluvat sitten lavuaarin alta jalkapumpun tyhjennys (eli pumpataan niin kauan, ettei hanasta tule enää vettä) ja vanhan omistajan neuvosta kaadoimme loput vähäiset glykolit vessanpönttöön ja pumppasimme sinne niiden putkien suojaksi. En tiedä onko välttämätöntä, mutta tulipahan tehtyä. Kokonaisuudessaan aikaa vierähti parikymmentä minuttia. Eihän se sitten niin paha rasti ollutkaan! Ihan turhaan jännitti ja hirvitti.